Kuten otsikossa lukee, aiheena ovat asiat, joita
EI KANNATA sanoa keskittymishäiriön (ADD tai ADHD) kanssa elävälle henkilölle. Luettelen tässä postauksessani muutamia lauseita ja kerron, miksi niitä ei kannata sanoa.
1. Ei se keskittyminen ole niin vaikeaa!
SINUSTA keskittyminen voi olla helppoa, mutta minulle se tuottaa vaikeuksia. Vaikeinta keskittyminen on silloin, kun kyse on jostain umpitylsästä asiasta, joka ei kiinnosta minua pätkääkään. Ai miksikö? No siksi, että aivoni toimivat eri tavalla kuin keskivertonormaalilla ihmisellä.
2. Et taaskaan huomaa, mitä ympärilläsi tapahtuu./ Et taaskaan kuuntelee, mitä sinulle sanotaan.
Jos en kiinnitä huomiota ympäristön tapahtumiin tai siihen mitä minulle sanotaan, kyse on hyvin todennäköisesti siitä, että teen juuri sillä hetkellä jotain sellaista, mistä todella pidän. Tähän liittyvän tilan nimi on
hyperfocus, eli
ylikeskittyminen. Hyperfocuksen aikana keskityn tykkäämäni asian tekemiseen niin täysillä, että ajantaju ja ympäristön tapahtumat hämärtyvät.
Eli keskittymishäiriössä ei ole kysymys keskittymiskyvyn täydellisestä puuttumisesta, vaan sen epätasaisuudesta. Toisin sanoen itselle vaikeisiin tai tylsiin asioihin keskittyminen on useimmiten ihan järjettömän vaikeaa, mutta itselle mieluisia asioita voisi tehdä vaikka 10 tuntia putkeen ilman taukoja.
3. ADHD on vain ylivilkkaiden pikkupoikien vaiva!
Anteeksi mitä?? Näytänkö mä muka pikkupojalta?
Stereotyyppinen kuva ADHD:stä on tosiaan
ylivilkas pikkupoika, joka ei pysy hetkeäkään aloillaan, mutta se EI OLE koko totuus. Tytöillä voi olla ADHD siinä missä pojillakin, mutta joissain tapauksissa tytön hyvä käytös ja/ tai koulumenestys saattavat peittää osan keskittymishäiriön oireista. Minä sain ADD-diagnoosin vasta 19-vuotiaana, peruskoulun päättötodistuksessa keskiarvoni oli 8.21 ja sain stipendin luokkani primuksena. Tähän vaikutti omalta osaltaan se, että meillä oli pieni luokka.
ADHD ei aina näy tolkuttomana ylivilkkautena tai impulsiivisuutena, jolloin kyseessä ADD, eli ADHD ilman ylivilkkautta. Stereotyyppi ADD:stä koulussa on se
pikkutyttö, joka istuu luokan takarivissä haaveilemassa. Nämä ovat siis saman häiriön ääripäät, mutta siinä välissä on myös niitä ylivilkkaita tyttöjä ja haaveiluun taipuvia poikia. Eli älä siis tee oletuksia pelkästään henkilön käytöksen tai diagnoosin perusteella.
- ADD (Attention Deficit Disorder) = Henkilöllä on vaikeuksia keskittymisessä ja/ tai tarkkaavaisuudessa. Ulkopuoliset kuvaavat henkilöä usein sanoilla: "hajamielinen" ja "haaveilija".
- ADHD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) = Henkilöllä on ongelmia keskittymisessä ja/ tai tarkkaavaisuudessa, johon liittyy myös ylivilkkautta ja/ tai impulsiivisuutta.
4. Ei sinulla voi olla ADHD:tä! Olet liian fiksu!
Ensinnäkin, ADHD
ei vaikuta älykkyyteen millään tavalla! ADHD-diagnoosin saaneet ihmiset ovat ihan yhtä älykkäitä kuin muutkin. ADHD:n oireet saattavat vaikuttaa koulumenestykseen, mutta se ei kuitenkaan estä henkilöä käymästä koulua ja oppimasta uusia asioita. Monet pärjäävät koulussa, jos he saavat siihen riittävästi oikeanlaisia tukitoimia.
Minä tiedän paljon ADHD-diagnoosin saaneita ihmisiä monesta eri yhteydestä ja opiskelujen suhteen meitä on laidasta laitaan. Osalle opiskelu tuottaa järjettömän suuria vaikeuksia, kun taas osalla saattaa olla ansioluettelossaan 3 eri tutkintoa yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta. Jotkut taas sijoittuvat näiden kahden ääripään välimaastoon.
5. Ei sinulla mitään keskittymishäiriötä ole!/ Älä käytä diagnoosiasi tekosyynä! Sinä olet vain tyhmä, laiska ja saamaton!
Tämä on
yksi pahimmista asioista, mitä voit sanoa keskittymishäiriöiselle. Jos sinä, tavallinen maallikko väität, että minut tutkinut, testannut ja diagnosoinut,
ammattitaitoinen neurologi on väärässä, saat itsesi näyttämään täydelliseltä ääliöltä ja samalla horjutat minun uskoani lääketieteeseen.
Tiedän kyllä, että maailmassa on paljon niitäkin ihmisiä, jotka käyttävät keskittymishäiriötään tekosyynä huonolle käytökselleen,
MUTTA se ei päde kaikkiin keskittymishäiriöisiin! Monet meistä keskittymishäiriöisistä toivovat, että pystyisimme elämään ihan tavallista elämää ilman ADHD:n tuomia lisävaikeuksia.
Jos toistuvasti leimaat keskittymishäiriöisen henkilön sanoilla tyhmä, laiska ja saamaton, horjutat vain hänen itsetuntoaan ja pahimmassa tapauksessa keskittymishäiriöinen alkaa itse uskoa sinun väitteitäsi, mikä horjuttaa hänen itsetuntoaan vielä enemmän. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinut haukuttaisiin lyttyyn noilla samoilla sanoilla joka ainoa kerta, kun teet pienenkin virheen jossain asiassa? Kokisitko sen henkisenä väkivaltana? Niinpä!
6. Kyllä mä ymmärrän, miltä toi diagnoosi tuntuu. Mun naapurin pikkuserkun kummin kaimalla on toi sama diagnoosi.
Siis mitä helvettiä?! Jos sinulla tai jollain perheenjäsenelläsi ei ole diagnosoitu keskittymishäiriötä, et todellakaan voi tietää miltä minusta tuntuu. Yleensä parhaiten asian ymmärtävät ne, joilla on henkilökohtaista tietoa ja kokemusta samasta asiasta. Sitä kutsutaan vertaistueksi.
7. ADHD:ssä ei ole mitään hienoa!
Olenko muka väittänyt, että siinä olisi jotain erikoisen hienoa?! Tiedän kyllä, että esimerkiksi Ty Penningtonilla on ADHD-diagnoosi, mutta se
ei todellakaan tee AD(H)D:stä mitenkään erikoista tai hohdokasta.
AD(H)D:n oireet, sekä siihen liittyvä
kömpelyys ja lähestulkoon
jatkuva sählääminen tekevät elämästäni usein yhtä helvettiä. Pahimpina sähläyshetkinäni olen ajatellut, että antaisin ilomielin amputoida vaikka toisen jalkani, jos minulle tarjottaisiin keinoa päästä kokonaan eroon keskittymishäiriöstäni.
Eli tässä oli minun mielipiteeni siitä, mitä ei keskittymishäiriön (olipa kyseessä ADD tai ADHD) kanssa elävälle ei kannata sanoa ja miksi.
Kiitos kun jaksoit lukea postaukseni loppuun asti.
Hyvää kesää kaikille!
Toivoo Essi
